« Takaisin etusivulle

Merten vom Quirin

BH IPO3 vAVA




PERUSTIEDOT
Virallinen nimi Merten vom Quirin Kutsumanimi Tapio
Rotu saksanpaimenkoira Väri harmaa
Syntymäaika 28.05.2019 (2v) Säkäkorkeus 62 cm
Sukupuoli uros Rekisterinumero VTR-20651
Kasvattaja William, Quirin (GER) Omistaja Marcia, kennel Kofferdale's



© A1K9


Tapio seurasi "isosiskonsa" Laikan jalanjälkiä ja liittyi monenkirjavaan laumaamme kesän kynnyksellä 2019. Se sopeutui uuteen laumaansa hyvin nopeasti ja se onkin Laikan ja Sigman kanssa parasta pataa. Afgaaneja se ei oikein ymmärrä (näähän ei ees leiki vaan juoksee vaan), spankut se näkee pihalla lähinnä saaliina.

Tapio syntyi ainoana pentuna ja senkin selviäminen oli tunneista kiinni. Pentu sai onneksi hieman tasoitusta elämäänsä, sillä Tapsan emä toimi keinoemona dobermannipennuille joiden emä kuoli synnytyksessä. Tapion isälinja on Clodble's-kennelin menestyviä uroksia. Sen isä Russ Chimes on saksan armeijalla työkoirana, samoiten sen isä Zassan sekä emä Nost. Tapion emä Xhun on kasvattajalla asuva narttu, jonka kanssa harrastetaan tottiksen ja jäljen lisäksi suojelua. Xhunin isä on Tanline's Tailgate on saanut Saksan pääerikoisnäyttelyssä VA-arvosanan, Xhunin emä Kreba Ydin taas SG:n.

Tapio on oman elämänsä supertähti. Se rakastaa työntekoa, onhan se työkoira. Purut ja tottis ovat etenkin sen mielipuuhaa, vaikkakin se tekee kaiken mitä ohjaaja pyytää. Muille ihmisille se ei ole niin maailmaa rakastava koira, mutta tulee kyllä vähintään käskyn alla toimeen. Toisten koirien kanssa se ei juurikaan tule toimeen, leikatut nartut ovat tähän mennessä olleet ns "varma nakki".


SUKUTAULU
Clodble's Russ Chimes *
bi-color
Zassan v.d Lobrat *
harmaa
Clodble's Nost *
harmaa
Xhun vom Quirin *
harmaa
Tanline's Tailgate *
bi-color
Kreba Ydin *
harmaa


KILPAILUKALENTERI
NÄYTTELYT     1 × SERT
00.00.0000, Järjestäjä FIN AVO tuomari ERI2 SA
AGILITY
12.07.2019, Tulentuoman MAXI I Pika 06/56 VKUMA
13.07.2019, Tulentuoman MAXI I Pika 02/51 VKUMA
14.07.2019, Tarot MAXI I Marcia 04/60 VKUMA
25.08.2019, Tarot MAXI II Pkuikka 01/27 VKUMA
30.08.2019, Valhallan MAXI II Suba 01/32 VKUMA
16.09.2019, Kingsroads Trials MAXI II Taimi 04/48 VKUMA
20.09.2019, Valhallan MAXI III Suba 08/43 VKUMA
25.10.2019, Quickflame MAXI III Cristal 05/32 VKUMA
18.11.2019, Deemed MAXI III Dee 03/31 VKUMA vAVA
PALVELUSKOIRAKOKEET
26.06.2019, Narvik PAKK - Crissu 87p Hyväksytty
21.07.2019, Valhallan PASU ALO Suba 256p IPO1
07.08.2019, Deemed PASU AVO Dee 242p IPO2
05.09.2019, Deemed PASU VOI Dee 283p IPO3
21.09.2019, Valhallan PASU VOI Suba 291p IPO3
01.11.2019, Guthrun TOKO EVL Crissu 94p I-palkinto
TOTTELEVAISUUSKOKEET
12.07.2019, Tulentuoman TOKO ALO Pika 76p I-palkinto
13.07.2019, Tulentuoman TOKO ALO Pika 76p I-palkinto
01.09.2019, Valhallan TOKO AVO Suba 90p I-palkinto
01.09.2019, Valhallan TOKO AVO Suba 77p I-palkinto
16.09.2019, Kingsroads Trials TOKO VOI Taimi 92p I-palkinto
22.09.2019, Valhallan TOKO VOI Suba 111p I-palkinto
PAIMENNUS
20.07.2019, Valhallan perusrata - Suba 41p Hyväksytty
13.08.2019, Kingsroads Trials A I Taimi 71p KUPI
30.10.2019, Kaaoksen A II Eve 86p KUPI


Webdesign © kennel Kofferdale's & Michael Trafford